6.4.1999-23.4.2013 ♥

Mä en oikeen tiedä miten tän kirjotuksen alottaisin..

Blogi meni hetkeksi piiloon, sillä alkoi ärsyttämään kun ht nettissä juttu lähti liikkeelle ja väärää tietoa joka keskustelussa.. Yleensä en edes jaksa välittää mitä siellä kirjoitetaan, mutta nyt en halunnut että mun blogi ja kuva toimii koko keskustelun alkuna.

Mutta siis nyt itse asiaan.

Keskiviikkona 17.4. mulle kerrottiin tallilta ettei Leksa ole syönyt edellisiä ilta-, aamu- eikä päiväheiniä ja se vain seisoi tarhan kulmassa tekemättä mitään.
Menin päivällä tallille ja otin Leksan sisään ja mittasin kuumeen. 40,2 näytti mittari joten jätin Leksan sisään ja juotin sitä.

Seuraavana aamuna menin tallille ennen kouluun menoa ja mittasin kuumeen ja samaa 40,1 se näytti. Vieläkään ei ollut ruokahalu tullut takaisin, mutta välillä näin sen hiukan syövän ja juovan.

Perjantaina kuume oli laskenut jonkin verran (39,4). Leksa vain seisoi karsinassa ja kävin sen kanssa siellä istuskelemassa. Juominen oli vähäistä joten kaadoin sille omenamehua veden joukkoon jolloin se joi paremmin. Pysyttiin karsinassa, ettei olla vahingossakaan lähellä terveitä hevosia ja tartuteta uusia hevosia.

Lauantaina kuume oli taas laskenut 38,6. Joten parempaan päin oltiin menossa. Heinää Leksa söi edelleen tosi huonosti, koitin välillä syöttää kuivaa heinää ja sitä se sitten suostui syömään. Annoin myös mysliä, omenaa, porkkanaa, öljyä, sokeria, suolaa ja vitamiiniä niitä sesöi hyvin.

Sunnuntaina mittasin lämmöksi 38 astetta. Jes Leksa on mennyt parempaan suuntaan ! Nyt kuitenkin yksi takajalka oli hiukan turvoksissa. Muuten Leksan vointi oli hyvä ja se oli suht pirteä.

Maanantaina asteita oli edelleen 38 ja Leksa oli samanlainen käytökseltään kuin Sunnuntainakin. Nyt kuitenkin jokainen jalka oli hiukan turvoksissa. Leksa oli koko päivän seissyt karsinassa samassa asennossa, koitin kääntää ja lähteä kävelyttämään sitä jos se auttaisi, nyt kun olin tallilla sellaiseen aikaan ettei siellä ollut muita. Kääntäessä Leksaa sen takajalat meinasi mennä ihan solmuun ja tasapaino meinasi pettää, joten jätin kävelyttämisen väliin. Tässä vaiheessa alkoi ensimmäisen kerran oikeasti pelottamaan että miten tässä nyt käy.
Vettä Leksa oli taas juonut huonosti, mutta kuivaa heinää se söi. Koitin juottaa sitä omenamehuvedellä, muttei sekään ensin kelvannut. Menin sen kanssa istumaan karsinaan ja kastoin käden mehuun ja melkein väkisin laitoin vettä sen suuhun. Hetken se sitä maiskutteli, jonka jälkeen alkoi juomaan sitä itse ämpäristä.

Kauan istuin sen kanssa ja olin vaan, niinkuin tein aina kesäisin tarhassa. Muistan kun viimekesänä aina aamuruokinnan jälkeen jäin Leksan tarhaan istumaan sen kanssa ja se söi heinät mun sylistä.

Tiistaina 23.4. kävin aamulla ruokkimassa Leksan itse ja katsomassa sen vointia. Se oli ihan normaalin näköinen ja kääntyi ja söi heiniä mitä sille laitoin. Aamupäivällä tilanne kuitenkin muuttui ja tallin omistaja soitti minulle 10.37 ja sanoi Leksan menneen makaamaan tunti sitten, eikä se nouse ylös vaikka he yrittivät hätyyttää kaikin keinoin sitä ylös. Soitin pikaisesti Anivettiin ja kerroin tilanteen ja sieltä lähti ell heti ajamaan tallille. Itse taisin mennä hiukan paniikkiin, pakkasin nopeasti laukun ja lähdin koulusta ajamaan tallille.

Menin heti katsomaan karsinan ovelta Leksaa. Heti kun se näki mut, se nosti pään katsoi pirteästi ja yritti nousta ylös, mutta se ei päässyt kuin puoliväliin.. Monta kertaa se yritti,  muttei onnistunut. Menin ulos odottelemaan ell, sillä seisoessa Leksan karsinan ovella se yritti aina nousta enkä halunnut sen käyttävän kaikkia voimiaan vielä.
Oli inhottavaa katsella kun Leksa oli niin pirteä ja katsoi minua yrittäessään ylös, ihan kuin se olisi halunnut tulla siihen ovelle katsomaan mua. Se tunne oli hirveä kun en pystynyt auttamaan parasta kaveria vaan jouduin vaan katsomaan vieressä tekemättä mitään.
Tuntui että eläinlääkärillä meni puolipäivää tulla ja odotellessa ehdin jo ajatella kaikkea mahdollista. Ja sanoinkin kaverille, että pelkään ettei se pääse ylös ja joudutaan sen takia lopettamaan niinkuin joku muukin hevonen joskus.

Tunnin päästä soitosta eläinlääkäri tuli ja meni katsomaan Leksaa. Se sanoi heti että voidaan yrittää nesteyttää, mutta muuten tilanne on valitettavasti huono.
Eläinlääkäri laittoin Leksalle kanyylin?? mutta Leksa niin kovasti yritti ylös, ettei sitä saatu ommeltua kokonaan kiinni. Kaikin eri keinoin yritettiin saada kanyyli pysymään. Mutta siinä vaiheessa tajusin tilanteen. Itku kurkussa koitin pitää itseni kasassa ja ajatella järkevästi.

Näin kun Leksa vaan yritti ja yritti nousta ja ilmeestä ja olemuksesta huomasi kuinka paljon se olisi halunnut nousta, mutta koska se ei siihen itse pystynyt niin tein todella todella vaikean, mutta oikean päätöksen ja annoin eläinlääkärille luvan lopettaa Leksan.

Menin Leksan viereen ja silittelin sitä päästä sen makoillessa ja eläinlääkärin valmistaessa nukutusaineita.
Itkin varmasti enemmän kuin koskaan. Eläinlääkäri laittoi ensin nukutusainetta ja sain taas lisäaikaa istua karsinassa Leksan kanssa ja silittää sitä. Seuraavaksi olikin sitten edessä itse lopetuspiikki. Tulin siksi aikaa pois karsinasta ja menin takaisin laiton jälkeen. Mitään näytteitä ei Leksasta otettu, sillä eläinlääkäri ei nähnyt sitä tarpeelliseksi.
Leksan pää oli painunut kiinni lattiaan, olin sen vieressä eläinlääkärin kuunnellessa sydänääniä ja viimeisen lyönnin jälkeen istuin vielä ihan hetken, lähdin pois ja laitoin oven kiinni.
Sinne se nyt meni, laukkaamaan tai ravaamaan kovaa vihreälle isolle pellolle kaikkien vanhojen heppakavereiden luokse.


Nyt vain hyviä hetkiä muistellen ♥