Sivut

4.4.2013

kaksi ratsua

Jes ! Leksan pään turvotus laski eilen kokonaan, joten uskallan taas liikutella sitä.
Menin eilen pitän alkukävelyn jälkeen maneesissa n.10 min. Pyörin ravissa lähinnä vain ympyröillä ja välillä tein muutamat kahdeksikot jotta saan sen pysymään tasaisena myös suunnan vaihdossa. Leksa toimikin edelleen yhtä hyvin kuin viime viikolla ennen pikkulomaa.
jes kevät tuli !!
Tänään jatkoin saman kaavan mukaisesti, ratsastuskerta jäi myös tänään lyhyeksi, mutta parempi lopettaa hyvään kuin jatkaa vääntämistä ja todeta jossain kohtaa, että olisi pitänyt lopettaa ajoissa.
Lopuksi käytiin vielä kävelemässä maastossa pieni lenkki.


Marbellan kanssa menin viimeksi tiistaina. Ravissa tein kolmikaarista siten, että jokaisen kaaren kohdalle tein voltin ja suoristaessa keskihalkaisijan suuntaisesti otin parin askeleen siirtymisen käyntiin. Marbella kuunteli hyvin, mutta siirtymiset olivat pari kertaa hiukan hätäisiä, joten päätin ottaa pidemmän pätkän käyntiä, kunnes se malttoi ja sitten taas jatkoin ravissa.

kuvat maanantailta c Melina

Laukassa työskentelin keskiympyrällä, puoli ympyrää laukkaa-puoli ympyrää ravissa.


Ilmoittauduin nyt myös ensi perjantaina järjestettäviin tallin koulukisoihin Marbellan kanssa helppoC luokkaan.. huiii
Katsotaan jos vielä ilmoittautuisin ravikäynti ohjelmaan Leksan kanssa.

kuskin kädet kusee

1.4.2013

kuulumisia part miljoona

Enpäs olekkaan taas vähään aikaan kirjoitellut kun ei vieläkään meinaa aika riittää, päivät olen koulussa sitten tallilla hoitamassa ja ratsastamassa ja nyt myös monina päivinä vielä ruokkimassa iltaan asti ja kotona en enää jaksa aloittaa kirjoittamista.
Ette kuitenakaan ole jääneet mistään paitsi, sillä mitään erikoista ei tapahdu, päivät ovat kaikki lähes samanlaisia.
Lätkin tähän taas satunnaisia kuvia kännykästä, sillä muita kuvia ei ole :)

Banneri on väliaikainen ja pahoittelen sen suuruutta, mutta ne jaksa alkaa säätämään sen kanssa, kun se ei siinä kauan ole :)

Paluu kouluun viikon loman jälkeen
Alkoi siis luovan toiminnan valinnainen ja kuten kuvasta näkyy
olen erittäine luova.. :D

Leksalla olen ratsastellut 10min-30min sillä se on ollut nyt hyvä ja välillä todella hyvä ja olenkin koittanut ratsastaa sen aikaa että saan sen ravissa toimimaan kunnolla, käyttäen itseään ja lopettanut siihen kun se on pari minuuttia toiminut hyvin.

mikään ei oo niin kivaa kuin aurinkoisena, lämpimänä päivänä köpöttelylenkki ja hyvä seura

Nyt kuitenkin pari päivää sitten Leksan pää taas turposi (leuan alta, posket ja pään ja kaulan liitoskohta) uskoisin sen taas olevan pölyistä, sillä siitepölykausi on alkanut, tiistaina soitan ell jos saataisiin resepti allergialääkkeisiin. En kuitenkaan ole liikuttanut nyt Leksaa muuta kuin kävellen sillä en tiedä voiko kunnon liikutus vaikuttaa esim hengitykseen tai johonkin.
Vakavalta asia ei kuitenkaan näytä enkä usko sen olevan muuta kuin allergiaa, sillä se on samanlainen kuin koko viime kesän.
mun muru !
Marbellan kanssa olen ratsastellut normaalisti n. 3-4 kertaa viikossa. Kerran viikossa käynyt hyppäämässä, joko tunnilla tai itsenäisesti, 2 kertaa viikossa ratsastanut koulua, joskus juoksutan ja joskus käydään vain kävelemässä maastossa. Sen kanssa olisi 12.4.? koulukisat omalla tallilla ! Ja kohta myös varmaan estekisoihinkin.

mb sai uuden OMAN satulan
hyppytunnille menossa

Arkipäivät siit kuluvat koulussa, tallilla ja ruokkiessa. Viikonloppuisin on onneksi jäänyt aikaa sosiaaliseen elämään (vihteelle), tosin baari-iltojenkin jälkeen löydämme itsemme seuraavana aamuna tallista kello 7.30 ruokkimassa hevosia, täysin omistautunut tälle harrastukelle siis..
Jos kuvat ja asiat ei heppa asioista ei kiinnosta, niin suosittelen jättämään lukemisen tähän.

suosittelen ! ihan paras !
aloittelujuoma

viikonloppuaamut ♥

17.3.2013

vain kuvia

Mulla ei ole oikein motivaatiota blogin kirjoittamiseen, siksi en ole kirjoitellut.

En myöskään nyt jaksa alkaa selittelemään sen kummemmin viime aikaisia tapahtumia, vaan päätin lätkiä tähän kuvia kännykästä joita olen lähiaikoina ottanut.

Olen ratsastanut Leksalla, se on muuten
ollut viime päivinä todella mukava
ja toimiva peli !!
olen myös ratsastanut Marbellalla
ollut työharjoittelussa
juoksuttanut Marbellaa
ja Leksaa
tehnyt iltaruokintoja
käynyt maastossa
Heidin ja Bonetin kanssa
käynyt baarissa
huonolla tuloksella perjantaina
jatkanut juhlintaa uudestaan lauantaina
ja lauantainakin huonolla päätöksellä
tänään sunnuntaina Emppu tuli ratsastamaan Leksan
kun itse en pystynyt



9.3.2013

Pikapäivittelyä

Ollaan nyt Leksan kanssa parina viime päivänä käyty vain kävelemässä, sillä minulla on ollut niin hirveä kiire etten ole kunnon liikutuksia ehtinyt tekemään. Molempina päivinä olen ensin ollut aamu- ja iltapäiväkerholla töissä,töiden jälkeen käynyt kotona syömässä ja lähtenyt tallille siivoamaan karsinat ja sitten onkin ollut puoli tuntia aikaa liikuttaa ja alkaa sen jälkeen hakemaan heppoja.


Tänään kävin aamuruokinnan jälkeen ratsastamassa Marbellalla hetken aikaa maneesissa. Tein ihan perusjuttuja ravissa kolmikaarista, käynnissä väistöjä ja laukassa siirtymisiä.



Päiväruokinnan jälkeen kävin ratsastamassa Leksan. Käytiin kävelemässä Jullen ja Vallun seurana n.45 min lenkki. Tänään mun piti ratsastaa "kunnolla", mutta oli niin hieno ilma joten päädyin kävelylenkkiin maastossa.

Haluaisiko joku muuten tehdä mulle uuden bannerin ja mahdollisesti muutenkin uuden ulkoasun ? Nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä blogin ulkoasusta sellainen mistä itse tykkää ;);)

4.3.2013

viikonloppua

Sunnuntaina menin Marbellan kanssa kentälle ratsastamaan kun oli niin kiva ilma.
Aurinko paistoi kivasti ja oli satanut pehmeää lunta, eikä kukaan ollut käynyt kentällä. Sainkin Sofian kuvaamaan joten kunnon kuvia Marbellasta pääsen lisäilemään.


Marbella toimi kivasti, mitä nyt oli hiukan energinen. Ravi oli mukavan tuntuista kun se joutui oikein tarpomaan hangessa että pääsi eteenpäin.
Kauan en mennyt sillä kentällä meno on niin raskasta nuorelle ponille.

hieno mb !

Leksalla olinkin suunnitellut hyppääväni.
Maneesissa kuitenkin huomasin, ettei Leksa ollut hypätessä oma itsensä- hypyt olivat tosi töksähteleviä, etenkin laskeutumiset ja tyyli oli todella outo. Päätinkin sitten lopettaa parin hypyn jälkeen, ei ole mielestäni järkeä jatkaa jos ei suju ja hevonen ei ole oma itsensä, katsotaan myöhemmin viikolla uudestaan.

Kuvat saavatkin puhua puolestaan.

korkealta ja kovaa



2.3.2013

Ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

Sain vihdoin aikaiseksi tulla tännekkin kirjoittelemaan, monta päivää olen meinannut aloittaa, mutta en sitten ole keksinyt mitään kirjoitettavaa. En tosin tiedä onko mulla nytkään mitään järkevää asiaa.

Keskiviikkona olin taas estetunnilla Marbellan kanssa. Mun pikkupallo oli tosi hieno ! Hypättiin pientä radan pätkää jossa oli mukana ensimmäistä kertaa sarja, okseri ja erikoiseste lankulla. Marbella kielsi okserille ja lankulle ensin mutta muuten kaikki sujui hyvin.
Meillä on tavoitteena siis hypätä syksyn laatuponijutussa rata jossa okserin b-osa on 80cm ja keskiviikkona radassa sarjan b-osa oli 70cm, joten ollaan jo nyt siinä pisteessä missä piti olla vasta syksyksi.

lyhyt video meidän ihan ensimmäisestä hyppykerrasta

Hyppelen nyt parin päivän ylitse ja siirryn eiliseen. Oltiin pitkästä aikaa maastossa Leksalla ja Heidi tuli mukaan Okilla. Leksa oli vähän virtainen ja sähläsi omiaan. Laukka ei noussut, Leksa vain paineli kovaa kyytiä ravilla. Käännyttiinkin monta kertaa takaisin ja yritettiin uudelleen jotta laukka nousisi ja nousihan se sieltä vihdoin viimein ja päästiin laukkaamaan pitkä suora kovaa.


Maastoilun jälkeen tallilla muiden tehtävien hoitaminen ja sitten kotiin valmistautumaan. Lähdettiin Heidin kanssa baariin juhlimaan mun synttäreitä, onnea mä  !;) 





sain lahjaksi toivomani lasin, tosin toivoin 2litran kokoista vastaavaa, mutta unohdin mainita
koon :D
sain lahjaksi myös nomination koruun palan
sekä Hööksiltä uudet ratsastushousut
ja iphone 5!


Tänään aamulla sitten 2 tunnin yöunilla tallille ruokkimaan heppoja. Nelli juoksutti tänään Leksan, sillä olin itse suunnitellut ratsastavani illalla sen, mutta kuulinkin että tallilla pidettävät koulukisat saattavat kestää 8 asti joten Nelli tarjoutui juoksuttamaan sillä itse en enää ehtinyt kun piti ruokkia päiväheinät.

Huomenna hyppään Leksalla ja toivottavasti saan Jullen kuvaamaan, katsotaan myös jos ilmoittautuisin ensi perjantain estekisoihin.