Sivut

16.12.2012

Joulukalenteri 16. luukku

Nyt olisi vuorossa kuudestoista luukku, hui enää viikko jouluun!
Tein siis viikko sitten 9. päivän luukkuun postauksen meidän viikkosuunnitelmasa ja nyt siitä on kulunut viikko, joten tämän päivän postauksessa kerronkin, että miten viikkosuunnitelman noudattaminen on onnistunut.

Maanantaina
En ratsastanut Marbellaa.
Leksan kanssa ratsastin kunnolla, ensin hain siltä rentoa ravia ja venyttämistä alas, jonka jälkeen lähdin pikkuhiljaa kokoamaan sitä ja sainkin todella hyviä pätkiä, se oli niin kiva !
Pesin myös Riian hännän ja harjasin sen.
Tämä päivä toteutui siis osittain.

Tiistai
Tänäänkään ei ollut Marbellan ratsastuspäivä.
Leksalla menin saman kaavan mukaan kuin maanantaina, mutta tulokset oli huonommat, en saanut sitä niin hyvin polkemaan alleen enkä saanut sitä niin hyvin koottua. Tämä johtui varmaan siitä, että yritin liikaa saada siitä samanlaisen, kun taas maanantaina menin tunne pohjalla ja keskityin vain siihe hetkeen, tiistaina keskityin vaan siihen että haluan sen olevan yhtä hyvä jolloin yritin siis liikaa.
Pesin myös Marbellan hännän ja harjasin sen.
Tämä päivä toteutui Marbellaa lukuun ottamatta

Keskiviikko
Keskiviikkona Leksalla olikin vain kävelypäivä. Olin unohtanut että maneesissa on hyppytunti joten en sinne viitsinyt mennä ja en ehtinyt odottaa sen loppumista, joten kävin vain vähän taluttelemassa Leksaa pihalla.
Tämä päivä ei mennyt suunnitelmien mukaan :)


Torstai
En ratsastanut Marbellaa.
Leksalla menin maastoon kävelemään, ihan niinkuin olin suunnitellutkin. Ja tästä kerroinkin kuulumis postauksessa.
Hoitelin Riian ja Marbella, pesin Riian hännän ja jalat ja harjasin sen, pesin myös kupit ja seinät.
Tämäkin päivä toteutui paitsi Marbellan osalta


Perjantai
Ei koulua päivällä, vaan loma !
Päivällä keiramolla siivoamassa Leksan ja Marbellan karsinat. Leksan juoksutin maneesissa ja lähdin sitten takaisin kotiin.
Kuuden aikaan, hyvissä ajoin takasin että ehdin siivota Riian karsinan( jäin suusta kiinni ja karsina jäi siivoamatta). Puoli seitsemältä joulujuhliin syömään hyvää puuroa ja juttelemaan muitten kanssa.
Joulujuhlan jälkeen 20.20 siivoamaan se Riian karsina ja sitten kotiin.
Tämäkin päivä toteutui suurin piirtein, vaikkei mitään kummallisia suunnitelmia ollutkaan

Lauantai
Aamupäivällä jakelin lehdet, hengailin kotona kolmeen asti. Sain kokeiluun tulleen satulan ja lähdin tallille. Siivosin karsinat ja hain Leksan sisään ja sovitin satulaa, liian leveä. Oman jäätymisen, kamalan sään, tuulen ja muun takia Leksalla vapaa.
Tämä päivä ei ihan onnistunut suunnitelmienmukaan

Sunnuntai
Olisin halunnut ratsastaa kentällä, kun on tullut paljon lisää lunta, mutta tuulee ja sataa lunta vaakasuoraan, joten taidetaan siirtyä vain maneesin puolelle.

15.12.2012

Joulukalenteri 15.luukku

Jatkoa luvassa videoille miten meikkaan ja miten laitan hiukset.

Miten hoidan Leksan


Kerron nyt ensin näin sanallisesti ja kuvien kanssa, loppuun sitten vielä video :)

Aloitan siis aina tietysti hakemalla Leksan sisälle. Laitan sen karsinaan ja kuorin sen loimien alta esille.


Seuraavaksi harjat esiin ja harjataan liat ja pölyt pois, joita tosin on huomattavasti vähemmän, kun ei ole karvoja. Sitten putsaan kaviot ja tarkistan että hokit on kiinni ja tarvittaessa kiristelen.
Harjauksen jälkeen loimi ja viltti niskaan ja sitten harjaan vielä pehmeällä harjalla pään ja laitan suitset päähän.


Ei siis sen kummallisemmat alkuhoidot.

Liikutuksen jälkeen otan ensin suitset pois. Riippuu liikutuksen rankkuudesta ja Leksan hikoilusta, otanko loimen heti pois vai annanko kuivua hetken. Kun Leksa on kuivunut otan fleecen pois ja harjaan vielä läpi ja laitan sitten tallitoppiksen päälle.

Jos olen ollut hyppäämässä tai tehnyt jotain vähän rankempaa, laitan arnikaa jalkoihin tai sitten käyn pesupaikalla kylmäämässä jalkoja hetken. Usein myös kun olen ollut maneesissa ratsastamassa, pesen jalat sen jälkeen, sillä ne ovat ihan hiekassa ja maneesin pohja on myös vähän aikaa sitten suolattu, joten mielummin pesen jalat.

Näiden puuhailujen jälkeen tarkistan että Leksalla on vettä kupissa. Teen sille ruuat ja haen hiukan heinää jos se jää sisään. Sitten arvon herralle vaan kaikki ruoka valmiina nenän eteen ja ovi kiinni ja hoidettu !

:)

Kuulumisiaa

En ole nyt joulukalenterin aikaan kirjoitellut mitään mitä olen tehnyt Leksan kanssa, tosin ei kyllä ole tapahtunut mitään erikoista.

Ajattelin nyt vähän kertoilla kun tämän päivän joulukalenterin luukun aukeaminen viivästyy koska kamera unohtui tallille joten tarvittava materiaali puuttuu :)

Ollaan nyt siis treenattu ihan normaalisti, ilman satulaa ratsastaen tai juoksuttaen. Tänään mun porukat käy hakemassa meille yhden satulan kokeiluun, siitä voinkin kirjoitella sitten illemmalla tai huomenna lisää :) Sormet ja varpaat ristiin että se olisi sopiva, on meinaan todella hyväkuntoinen, kivan näköinen ja halpa satula  :)

Sitten eiliseen, menin Leksalla maastoon kävelemään. Reissu alkoi niinkin hyvin että tallin pihassa maneesin kohdalla Leksa keuli pari kertaa ja koitti tehdä samaan aikaan uukkaria, onneksi se ei pompi korkealle jolloin on myös helpompi estää sitä kääntymästä. Parin keulimis-u-käännös yrityksen jälkeen päästiin jatkamaan matkaa..
Mentiin ensin pieni pätkä metsässä, Leksa rauhottui ja kulki korvat pystyssä ja niin tyytyväisen oloisena metsän läpi, täytyy siis käydä useammin kun se kerta tykkää.

Metsän jälkeen tultiin asuinalueelle. Siellä Leksan mielentila muuttui ja se vain pörisi koko alueen läpi kävellessään.

Sitten päästiin tielle jossa oli hidasteita. Noh nehän oli lumen peitossa eikä Leksa tajunnut että se on jokin korkeampi askelma mikä on edessä.. Ja niin se sitten olikin seuraavassa hetkessä nenä asfaltissa ja polvet maassa...

Kotiin päin käännyttäessä viimeisellä suoralla se vain halusi ravata ja kiihdytteli käyntiä :)

13.12.2012

Joulukalenteri 14.luukku

Mitä haluaisin

Selailin tossa äsken Hööksin, Horsepron, Börjesin ja Viljarshopin nettisivuja ja toiveshoppailin kaikkea kivaa. Voikun oisikin rahaa niin sais kaikkea kivaa.

Keräilin nyt neljättätoista luukkua varten kuvia mitä ostaisin jos olisin yhtä rikas kuin Kristal.

Itselle haluaisin/tarvitsisin..


1. Hööksiltä JH Collectionin perus kokopaikkaiset ratsastushousut, omat "uudet" Horzelta ostetut saman tyyliset kuluivat heti nukkaisiksi.. 2. Pfiff Mackay toppaliivi, nyt käytössä H&M vähän pieni toppaliivi. 3. Börjesiltä Dominon kokopaikkaiset softshell housut, haluaisin tälläiset talveksi, olen kuullut paljon positiivista noista softshelleistä :) 4. Hööksilä JH Collectionin perus huppari olisi kiva tallihuppariksi. 5. Mountain Horse Supreme High Rider saappaat

Leksalle haluaisin/tarvitsisin..


1. Jo joululahajalistaltakin löytyvä enkkuviltti, lahjalistalla feikki mutta oikeasti aito olisi kiva. 2. HV Polon perus yleishuopa, tykkään noista paksummista huovista joissa on jokin simppeli koriste. 3. Haluaisin uudet suitset paksulla turparemmillä, nämä suitset ovat Hööksiltä Gold Medal Aurora merkkiset ja seuraavat suitset, kun joskus on rahaa uudet ostaa :) 4. Luxur villaloimi Viljarshopista, tollaistakin olen haaveillut jo kauan, mutta villaloimet aina vähän kalliimpia joten ei mun budjettiin sovi :( 5. Leksa tarvitsisi ihan oikeasti uudet jännesuojat, tämähetkiset suojat lörpöttävät ja ovat liian leveät Leksalle ja tottakai jos uudet etusuojat ostaa, niin takasuojien kuuluu olla samanlaiset. Näissä kuvissa Solar merkkiset suojat Horseprolta.

Joulukalenteri 13. luukku

Nollasta kahdeksaantoista !


Nyt siis kuvia musta 0 vuotiaasta tähän päivään asti.

Vuoden 94 joulukorttikuva :) Eli olen siis melkein 1v.
Mun synttärit, täytin 2 !
Tässä mun hoidon kuva vuodelta 1997
1998 joulumarkkinoilla kävin talutusratsastuksessa.
-98
Oltiin jossain ulkomailla reissussa vuonna 1999
 ja mun isi joutui taluttelemaan mu kadulla kun ratsastin :D
Little princess (1999)
Päiväkotikuva vuonna 2000
Koulukuvaus 1. luokalta
ja toiselta luokalta
Kiva virne.. (2000)
2003 Lepoilin jotain
4 luokan luokkakuvasta
2005 viimeinen kuva meijän koiran kanssa :( 
Tämä myös vuodelta 2005
2006
2006
2007
7 luokan luokkakuvasta, näytän pikkutytöltä
08
Vaihdoin pois blondista, 8 luokan luokkakuvasta
9 luokan kuvassa taas blondit..
2010 ja taas tummat?? en tainnu olla tyytyväinen mihinkään
2011 kesällä oli mustat hiukset ja kesän jälkeen alkoi TAAS blondaus..
Amiksen toisessa luokkakuvassa oli sitten tuloksena oranssipunaiset hiukset..
ja nyt olen taas blondi
8 ja 9 luokan välillä mulla on tapahtunut joku muutos enkä oo enää ollut niin pikkutytön näköinen :D
Mitäs tykkäätte?

11.12.2012

Joulukalenteri 12. luukku

Lempiblogi/bloggaaja


12. luukusta paljastuu minun lempiblogini ja perustelut sille miksi pidän juuri tästä blogista.

Oikeastaan valitsin kaksi, sillä en osannut päättää kummasta pidän enemmän.
Toinen on heppablogi ja toinen life style blogi.


Tykkään Veran blogista paljon, odottelen aina postauksia. Onneksi niitä tulee aika usein :)
Tykkään Veran tavasta kirjoittaa, tekstien välissä välillä jotain hauskoja lausauhduksia, jotka tekevät tekstistä rempseän. Blogissa on aina (tai ainakin melkein) kivoja kuvia ja kuvat ovat hyvän laatuisia. Tykkään myös seurata blogia, sillä olen sitä alusta asti lukenut, joten on kivan nähdä miten he ovat saaneet tulosta aikaan. Hyvä pari ! Kannattaa lukea jos ette vielä ole lukeneet :)

Emilian blogi

Toinen blogi jota tykkään lukea on Emilian blogi. Blogi oli alunperin vauvablogi ja kertoi Avasta, mutta nyt mukana paljon kaikkea muutakin.
Emilia kirjoittaa myös mielestäni kivasti, blogissa kivoja kuvia, erikoispostauksia ja muuta mukavaa.
Tykkään katsella paljon kuvia, kun Ava on puettu niin tyylikkäästi, samoin myös Emilia pukeutuu mielestäni kivasti. Salaa aina kadehdinkin että osaisin itse ostaa kivoja vaatteita, saati sitten yhdistellä niitä kivaksi kokonaisuudeksi.

10.12.2012

Joulukalenteri 11. luukku


Päivä töissä

Tässä siis videota siitä, mitä tein viikonloppuna kun olin Jokitalon tallilla töissä.
Videolta puuttuu päiväheinien jako ja kuppien pesu kun kamera unohtui sisälle, muuten suurinpiirtein kaikki näkyy videolta :)



Näkyykö nyt ?:)